HAIRLASE 4-6 aste/ HKI
1 190,00€
Joka kolmas ihminen kärsii hiustenlähdöstä, joten se on hyvin yleinen – ja monen mielestä hyvin kiusallinen vaiva.Varsinkin miesten kaljuuntuminen on yleistä ja monesti kaljuuntuminen voi alkaa jo 20 ikävuoden jälkeen.
Hiustenlähtö on kuitenkin mahdollista pysäyttää ainutlaatuisen HairLase-laserhoidon avulla. Ensimmäiset tulokset ovat nähtävissä jo muutaman kuukauden kuluttua hoidon tekemisestä.
Laservalo tunkeutuu päänahassa sijaitseviin karvatuppiin ja herättää ne jälleen toimintaan. Hiustensiirtoja on käytetty jo vuosia kaljuuntumisen ehkäisyssä, mutta HairLase on tutkitusti turvallinen, helposti siedettävissä oleva ja vähemmän invasiivinen hoito, jolla ei ole haitallisia sivuvaikutuksia. HairLase noudattaa räätälöityä protokollaa, jonka ansiosta lasersäteet onnistuvat aktivoimaan karvatupet ilman anestesiaa tai kirurgiaa.
HairLase -hoito soveltuu niin miehille kuin naisillekin – ikään katsomatta. Potilaan tausta kartoitetaan tarkasti ennen toimenpidettä. On tärkeää tietää onko hiustenlähdön taustalla esimerkiksi jokin sairaus tai onko kova stressi saanut hiustenlähdön aikaan.
HairLase -hoidon avulla voidaan hoitaa niin perinnöllisestä kuin terveydellisestä syystä johtuvaa hiustenlähtöä.
Tulokset ovat nähtävissä jo muutama kuukausi toimenpiteen jälkeen. Lopullinen tulos on nähtävissä puolen vuoden kuluttua toimenpiteestä.
Katso kuva, vertaa omaa hiustenlähtöäsi kuviin.
Jos asetut 1-3 asteikolle kolmen kerran sarjahoito riittää sinulle, mutta jos kallistut edes vähän 3-4 asteen puolelle valitse 4 hoitokertaa. Kolmella hoitokerralla saavutetaan hienovaraisempia tuloksia ja se on suunniteltu vain vähän hiustenlähdöstä kärsiville. Tähän hoitopakettiin kuuluu yhden kerran prp-hoito hiuksille.
Jos asetut tälle asteikolle suosittelemme vähintään 4 kertaa mieluiten jopa 5-6 kertaa. Tähän hoitopakettiin kuuluu mylös kaksi prp-hoitoa, jotka auttavat hiustenlähdön pysäyttämisessä ja hiustenkasvun boostaamisessa.
Jos sijoitut tähän asteikkoon on hiustenlähtö, jo hankalempi ja ongelmallisempi asia. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei sitä voisi kukistaa! Olemme rakentaneet tähän omanlaisen hoitopaketin. Se sisältää 6 hoitokertaa, kolme prp-hoitoa ja yhden hyrdyalix ruiskeen.
Ostoskorisi on tyhjä